//
you're reading...
Islanninhevonen

Freir frá Kaakkola, breedingshow Herning 9.-11.6.2017

Kuten moni jo tietää, luulimme näkevämme unta viime viikonlopun tapahtumista. Tällaista ei usein satu maassamme, mutta vielä harvemmin yksittäisen hevoskasvattajan kohdalla.

Olimme siis päättäneet yrittää korottaa kasvattimme Freir frá Kaakkolan jalostusnäyttelypisteitä ja kiinnostusta maassamme. Islanninhevosori on nyt 8-vuotias, se kantakirjattiin 5-vuotiaana vajaan 5kk jälkeen siitä kun hevonen oli aloitettu. Tällöinkin se saavutti jo 1. palkinnon, jota yritettiin korottaa seuraavana vuonna, mutta tulos oli kutakuinkin sama. Tiesimme että hevosessa on paljon kapasiteettia, mutta ei riitä että omistajat uskovat orinsa hyvyyteen jos haluaa että sen mahdollista periyttämiskykyä haluaisi joku muukin kokeilla. Monenlaisten vaiheiden jälkeen päädyimme viemään orin kehutun ja tunnetun treenarin, Sölvi Sigurdarssonin talliin Tanskaan ja sovimme että tavoitteena on tosiaankin jalostusnäyttelyssä pisteiden korottaminen seuraavana vuonna. Hevonen oli ollut myynnissäkin tai pikemminkin toivoimme sille ratsastavaa puoliomistajaa, mutta sellaista ei sitten tapahtunut. Tämän takia moni kuvitteli että hevonen on nyt laitettu myyntiin ulkomaille kun se ei Suomessa mennyt kaupaksi. Näin ei ollut missään vaiheessa tarkoitus tehdä, vaan ajattelimme että tässä on meillä ehkä ori, jollaista emme koskaan pystyisi ostamaan, joten ensin teemme jälkeläisiä ja vasta sen jälkeen voidaan miettiä myyntiä.

Talven treenit sujuivat ilmeisen hyvin kun Tanskasta ei paljoa kuulunut, silloin tällöin sentään lasku ja kommentti että hyvin menee. Kävi Sölvi pyöräyttämässä pienen shown Tanskan kevään islanninhevostapahtumassa World Töltissä, jossa Freir otti yleisönsä hienosti ja harja hulmuten esitteli itsensä tanskalaisille. Orishowssa tuli kuitenkin vielä virheitä eikä se päässyt kakkosnäytökseen. Keväällä kävimme vielä katsomassakin hevosta ja totesimme sen tosiaankin voivan hyvin ja jäimme odottamaan h-hetkeä eli näyttelyä.

Matka alkoi painajaismaisesti. Meillä oli lennot varattuna aikaisin perjantaiaamuksi ja näyttely alkoikin tuolloin eli oli kolmipäiväinen, perjantaista sunnuntaihin. (Näyttely aloitetaan aina rakennearvostelulla, sen jälkeen on yksittäinen askellajikoe ja seuraavana päivänä vielä vähän lyhyempi koe jossa on mahdollisuus näyttää ja kenties korottaa edellisenä päivänä saatuja pisteitä.) Freiriä ei näkynyt netin osallistujalistassa. Kysyin päivällä huolestuneena että onko kaikki ok ja ilmoittautuminen oli tehty kuten piti ja sain vastauksen että kaikki hyvin.
Kunnes noin kymmenen aikaan illasta tuli viesti että siltä puuttuu islanninhevostietokannasta eli WorldFengurista lausunto röngenkuvista eli tieto että orin jalat on kuvattu ja todettu sen olevan vapaa esim kinnerpatista tai muista mahdollisesti perinnöillisistäkin rakennevioista. Toki tiesimme että kuvat on otettu ja hyväksytty kuten pitää, mutta tämä ei syystä tai toisesta nyt näkynyt Hippoksen sivuilla eikä siten tietenkään WorldFengurissakaan. Hevonen ei voisi osallistua näyttelyyn ilman tätä kohtaa tietokannassa !
6 tuntia siihen kun olisi pitänyt lähteä lentokentälle, yö ja en tiennyt missä kohden oli vika,  saati miten sen saisi korjattua. Ainoa mitä tuohon aikaan ”päivästä” pystyin tekemään oli melko vahvasti kirjoitettu sähköposti Hippoksen vastaavalle ihmiselle eli Piia Paloselle. Mailissa oli tyylittömän paljon huutomerkkejä ja isoja kirjaimia, toki silti ystävällisessä ja apua pyytävässä sävyssä. Mietimme kannattaako edes nyt lähteä, tietäen kuinka kankeasti asiat hevosbyrokratiassa normaalisti etenevät, oli ilmiselvää ettei tätä asiaa saisi muutamassa tunnissa hoidettua. Lähdimme kuitenkin koska lennot sun muut oli myöhäistä peruuttaa ja joka tapauksessa näkisimme sitten Tanskan hienoimpia jalostushevosia ja toimintaa siellä missä sitä on isosti ja kaikki maailman huipputreenarit esittämässä jalostushevosia. Huutomerkit oli kuitenkin noteerattu ja kun pääsimme lentokoneesta ja aamu oli sen verran pitkällä että ihmiset olivat päässeet työpaikoilleen sain puhelun Piialta että asia oli otettu käsittelyyn. Hippoksesta löytyi pian ihminen joka pystyi kirjoittamaan puuttuvan todistuksen ihan englanniksi näyttelyn johtajalle, kiitos Minna Mäenpää ! Mutta sen jälkeen sai mukavan aamuhälytyksen myös Suomen islanninhevosyhdistyksen jalostusvastaava Jenni Kurki, miten tämä tieto siirretään tuonne maailmanfenguriin, jonka pohjalla nämä näyttelyt pyörivät. Suomesta ei kukaan pystynyt päivittämään tietoa sinne ! Jenni taisi saada myös kohonnutta verenpainetta ja kun asiaa piti lähteä sitten hoitamaan Islannissa, jossa tietenkin oli vielä aikaeron takia liian aikaista, taisi joku jälleen saada huutomerkkipostia. Mutta islantilaisethan ovat aikaansaavaa kansaa kun toimeen tarttuvat ja niinpä tarpeelliset täpit ilmestyivät tietokantaan että napsahti kunhan Sigridur Björnsdottir heräsi ja pääsi koneensa ääreen. Näin oli sitten saatu Freir tunnetuksi jo Hippoksessa, Tanskan näyttelytoimihenkilöille että Islannin Wordfengurin vastaavalle. Kiitän asianomaisia, jotka pelastivat tilanteen nopealla toiminnalla ja asia oli siten kunnossa kun aamupäivällä saavuimme näyttelypaikalle. Kaikki tapahtui reilun kolmen tunnin ajon aikana Kööpenhaminasta Herningiin.

IMG_20170609_143121 (2).jpg

Ensimmäisenä päivänä oli siis rakennearvosteluja, ratsastusarvosteluja siirrettiin lauantaille, koska paikalla alkoi iltapäivästä ikävästi sataa. Sen sijaan isossa näyttelyhallissa oli tilaa ja lämmintä, paikalla on hyvä buffa ja sitten ne hevoset!
Olimme sokaistuneita kuinka hienoja hevosia areenalle talutettiin toinen toisensa perään. Ja ne tammat. Olin melkeinpä shokissa ja mietin miten on mahdollista että täällä hevoset näyttävät tältä ja huippupisteitä tuli tuomareiltakin. Mietin rakkaita pallomahojani siellä kotona tammalaumassa, kuinka voimme ikinä päästä samalle tasolle ? Hevoset paitsi kiilsivät ja olivat viimeisen päälle puhtaita ja kammattuja, ne oli treenattu esiintymään. Tuomarien edessä seistiin kaviot siinä kohtaa mihin esittäjä ne asetti, ryhdikkäänä ja hieman ehkä osa pelokkaankin näköisenä silmät suurina mutta ehdottomasti hiljaa ja yrittämättä mitään ylimääräistä. Avustajia myös käytettiin, joillain jopa kahta esittäjän lisäksi. Rakennearvostelupaikka on betonilattialla, johon oli vedetty paksu kumimatto pohjaksi liikkeiden esittämiseen, kaikki näkyi ja kaviot oli puhdistettu hiekasta ennen esiintymistä, niitä ei tarvinnut kaivella. Kaikki hevoset osasivat ravata, mikä meillä on ollut joskus vaikeaa (mahdotonta). Freirkin oli treenattu nyt tähän ja muutamaa tölttiaskelta lukuun ottamatta se suoritti osansa kuten piti. Valitettavasti emme päässeet näkemään tätä esitystä, sillä kun hevosen nimeä ei edelleen ollut missään listoilla, se sai välistä peruuntuneen esiintymispaikan äkkiarvaamatta ja olimme juuri tuolloin buukkaamassa itseämme majapaikkaan. Sölvi kuitenkin kertoi että ori oli areenalle tullessaan oikein vetäissyt ilmaa keuhkoihinsa ja esiintyi erittäin ryhdikkäästi ja kauniisti. Juoksutusosa ilman kontaktia ohjista, ori vain juoksi niiden päässä kauniisti. Tuloksena oli yllättäen rakenteen korotusta, vähän pelkäsimme pahinta, sillä hevonen oli muutaman viimeisen viikon aikana menettänyt massaansa ja vielä pitkä trailerimatka kuivattaa hevosta lisää. Tämä ei toki ollut vain meidän ongelma, monella orilla näytti olleen samat kuviot ja tammat tosiaan loistivat pehmeinä ja kauniisti lihaa luiden päällä, taatusti siis myös orien mielestä ! Selässä kuivuminen näkyi eniten ja tämän takia sen osalta pisteet edellisestä kerrasta laskivatkin 7,5:een. Nuorena oli tästä kohden saatu jopa 8,5.
Rakenne

Pää 7.5
Kaula/säkä/lapa 8.5 Ryhdikäs – Korkea säkä
Selkä ja takaosa 7.5 Hyvä ylälinja – Kapeneva lautanen – Lihasköyhä lautanen
Sopusuhtaisuus 8.5 Kevytrakenteinen – Pitkät jalat
Jalkarakenne 8.5 Vahvat nivelet – Vahvat jänteet
Jalka-asennot 7.5 Etujalat: Útskeifir
Kaviot 8.5 Syvät – Hyvin muodostuneet
Jouhet 8.5
Rakenne 8.28

Kokonaispisteet rakenteesta kuitenkin hienosti 8,28 ja olimme tähän hyvin tyytyväisiä.

Lauantaina sitten aamupuolesta oli se jännittävin hetki eli ratsastusarvostelu, jonka painoarvo on rakennepisteisiin nähden on 60/40%.
Kun oli Sölvin ja Freirin vuoro, olimme jo nähneet monta niin upeaa suoritusta joten tunnelma oli ristiriitainen.. oliko nyt suomalainen lähtenyt vähän liian etäälle kalaan, kuinka sijoitumme tämän päivän tasoon nähden ? Se kun oli jo todettu että oltiin todella kovassa sarjassa. Harras toive oli että saamme pisteet keskiarvon yläpuolelta, se tarkoittaisi silloin että olemme oikealla tiellä ja voimme haaveilla edes jostain menestyksestä orimme osalta tulevaisuudessa. Jalostusnäyttelyissä kuten kilpailuissakin voi kuitenkin aina sattua mitä vain, aina ei ole hyvä päivä kellään. Toivoimme että se nyt alkuvaikeuksista huolimatta olisi hyvä meille, sillä näitä näyttelyitä vain on aika harvakseltaan ja nyt oltiin siinä näyttelyssä, jossa halusimmekin menestyä. Kuten kaikki muutkin.

IMG_9415

Punainen hevonen saapui näyttelysuoralle jälleen jotenkin paljon suuremman näköisenä kuin se näytti karsinassa tai ilman ratsastajaa taluteltaessa. Sen ilme on aina erityinen, jotenkin hyvin lempeä mutta samalla voitontahtoinen ja ylväs. Jalostuskielessä se taidetaan kirjata sanalla vaikuttava. Sitä tämä ratsukko todellakin oli vaikka esitys aloitettiin tyylikkäällä hitaalla töltillä. Mikä ettei, suoran aikana ehtivät tuomaritkin noteerata varmasti oudon ulkomaan otuksen ja yleisvaikutelman, joka kieltämättä oli ryhdikäs ja kaunis.

IMG_9304.JPG

Seuraava suora aloitettiin hitaalla laukalla, jota sai myös hetken ihailla sen vaihtuessa luvalla hetkessä tuliseen ja nopeaan laukkaan.

IMG_9319

Kolmas suora tölttiä, isot ja laajat liikkeet, harja ja häntä hulmahtelivat, ratsastajan vaikuttaessa vain lipuvan mukana.

IMG_9360.JPG

Ravi oli tänään hieman epävarma, se on hyvä ja ilmava mutta Freir rikkoi sitä pariinkin otteeseen. Sölvi ei siitä hätääntynyt vaan antoi hevosen yrittää rauhassa uudelleen.

IMG_9326

Käynti ei ole juuri koskaan näillä huippuvireessä olevilla hevosilla se paras askellaji, kuten ei meilläkään, mutta pienestä kiireestä huolimatta, se oli myöskin tahdikas oikea käynti jossa joka jalka teki työnsä kuten kuuluu.
IMG_9481.JPG

Passi, tuo vaikein ja arvostetuin askellaji. Tässä kohden ei ollut mitään epäselvää, hevonen nosti laukan ja vaihtoi sen sitten passiin. Freir ja Sölvi kiisivät suoran päästä päähän vauhtia, jossa ei silmä oikein tahdo erottaa enää yksityiskohtia.
Kokonaisuudessaan esitys oli sitä mitä odotimme ja toivoimmekin näkevämme, hevonen oli saanut varmuutta ja voimaa kaikkiin askellajeihin, mikä se treenin tarkoitus olikin.
Pisteiden luku oli ollut koko ajan tanskaksi ja olin varautunut katsomaan tuloksia vähän ajan kuluttua näyttelyn facebook sivuilta, minne ne tulivatkin ripeästi jopa kuvan kera. Nyt kuitenkin tuloksia alettiin lukea englanniksi. Skaala alkoi odotetulla 8,5 töltillä ja iloisesti sama myös ravista, mutta sen jälkeen alkoi tulla numeroita, joihin emme olleet varautuneet ikipäivänä. 9 arvosana tarkoittaa jotain erityistä ja mahtavaa ja kun niitä tuli sitten peräjälkeen neljä kappaletta mukaan lukien tärkeistä kohdista passi, ratsastettavuus ja yleisvaikutelma, mykistyimme hetkeksi paikoillemme matkalla ottamaan ratsukkoa vastaan tallilla. Tulos iski tajuntaan epätodellisena. Jännitys laukesi ja kyyneleet valuivat silmistä valtoimenaan, en voinut kuin antaa niiden tulla ja yrittää nähdä eteenpäin. Pian Freir, Sölvi ja apunaan kaikessa mukana oleva Alberte kävelivät vastaan ja taisipa olla silläkin puolen hämmästys yhtä suuri ja tunne yhtä riemukas kuin meillä. Halasimme ja nauroimme, Freir katseli touhua vierestä lempein silmin ja sai toki huomionosoitukset sekin. Mutta hevonen nyt tuumi todennäköisesti että olimme jälleen omituisia, eihän tässä oltu tehty kuin sitä samaa mitä monta kuukautta tehty, mikä meillä ihmisillä nyt taas olikaan ? Mutta mielissään oli sekin ja kun se pääsi varusteistaan eroon pienen suihkun jälkeen vihreälle tallin viereen tehtyyn aitaukseen, se nappasi pari suullista ruohoa, notkisti etujalkansa ja hieroi pian selkäänsä tyytyväisenä öristen nurmikkoon. Me jatkoimme hypetystä vieressä edelleen ihmetellen miten tämä oli mahdollista !

Sunnuntaina oli vielä tosiaan toinen ratsastuskerta, kolme suoraa edestakaisin eli 6 ”vetoa”. Oli vaikea ajatella mitä tässä nyt voisi enää pyytää tai kuvitella olevan korotettavaa. Sölvi oli sitä mieltä että ravissa oli mahdollista näyttää parempaa ja toki tölttiä sitten kun kerran on hevosemme paras askellaji. No ei enää jännittänyt ja nautimme olostamme radan varressa onnesta soikeina ja valmiina ottamaan vielä kuvia ihanasta ratsukosta. Ratsukko saapui radalle jälleen töltissä, tällä kertaa Sölvi päästi ohjat löysiksi roikkumaan ja tervehti tuomareita vapaalla kädellä kiitäessään heidän ohitseen. Ravia yritettiin näyttää ja olikin parempaa mutta ei hellinnyt lisäpisteitä tänään. Viimeisenä suorana radalta poistuttiin ihan vain yleisön iloksi passissa, siinä ei ollut korotustoiveita, mutta moni oli tullut katsomaan ”ulkomaanihmettä” ja passi toki piti nähdä.
Vaan eipä tämä vieläkään ollut riittävästi, tuomarit päättivät antaa lopussa Freirille töltistäkin 9. Ei hyvänen aika, tämä nosti hevosemme ratsastuspisteet lähelle maailman huippuja ! Tälle tuntemattomalle hevoselle, jonka nimeä ei edes osattu sanoa näyttelyn alkaessa (eikä tietty kasvattajankaan nimeä, hehheh..), jota ei ollut lähtölistoissa, joka tuli jostain Suomesta, mistä ei ollut ikinä tullut yhtään mitään hevosta Herningin näyttelyyn. Ja nyt tuli tämmöinen:

Ratsastusominaisuudet

Töltti 9 Laajat liikkeet – Isot liikkeet
Ravi 8.5 Hyvä tahti – Hyvä liito
Passi 9 Hyvä tahti – Varma – Isot liikkeet – Hyvä liito – Pitkät liikkeet
Laukka 9 Hyvä nopeus – Hyvä liito – Korkeat liikkeet
Ratsastettavuus 9 Tulinen – Yhteistyöhaluinen
Yleisvaikutelma 9 Vaikuttava – Hyvä pään asento – Isot liikkeet
Käynti 8 Selkeä tahti
Ratsastusominaisuudet 8.87

Mikä kunnia oli edes esiintyä 2. ratsastusarvostelussa upean ja hohdokkaan Grímur fra Gavnholtin ja Agnar Snorri Stefanssonin parina (toisen päivän esityksissä mentiin paremmuusjärjestyksessä, viimeisenä parhaat) ! Tuo silmää hivelevän kaunis hevonen oli niin erilainen ja upea, mutta kuitenkin ne päätyivät samoihin ratsastuspisteisiin Grímurin voittaessa kokonaispisteissä parempien rakennepisteiden ansiosta. Tässä näki kuinka erilaisia hevostyyppejä islanninhevosissa voi olla ja silti ne ovat yhtälailla hyviä ja toivottuja. Siinä kun Freir oli vähän kuin heinänkorsi suupielessä vihellellen suihkiva rento iloinen maalaispoika, oli Grímur upeasti ratsastettu uljas ja jalo ratsu, joka teki liikkeensä kuin balettitanssija, kurinalaisemmin ja sirommin, silti täynnä maskuliinista voimaa ja näyttävyyttä. Voi miten upeita molemmat ja voisin ylistää monen montaa muutakin ratsukkoa, tämä näyttely teki juuri sen mitä lähdimme hakemaan, näimme mitä islanninhevosjalostus voi olla ja mihin tulee pyrkiä. Se että oltiin mukana tällä tavoin kuin tässä nyt kävi, on edelleen meille hieman mysteeri mutta kyllä tässä hyvin hyvin suuri osuus on Sölvillä. Sölvi huolehtii ratsuistaan niin esimerkillisesti ja hyvin että melkeinpä tekisi mieli sanoa jo että voisi hieman yrittää muistaa itseäänkin jossain välissä. Hevoset ratsastetaan pehmeästi, näyttä monesti siltä että vaikka mennään jopa äärirajoilla, ei Sölvi mitään pyydä, hevoset haluavat tehdä sen mitä hän ajattelee. Ainakin Freiristä näkee heti että nuo ovat täysin yhtä ja samaa mieltä tekemisistään ja pitävät toisistaan.

IMG_9519.JPG

Kokonaispisteet orillamme ovat nyt siis 8,63. Se on pistemäärä johon vaaditaan todella paljon esittäjältä mutta pisteet annetaan kuitenkin vain hevoselle, koska pisteiden tulee kuvastaa sen jalostusominaisuuksia.

Näillä eväillä päätimme nyt lähteä tähtäämään kohti Hollannin MM-kisoja, jalostusosiota siellä. Näytetään jotain kivaa Suomesta !

Niin iloiset ja ylpeät kasvattajat,

Anita ja Pekka Kaakkola

Ja lopuksi videoita:
Ensimmäisen päivät ratsastus

Toisen päivän ratsastus

 

Mainokset

Keskustelu

One thought on “Freir frá Kaakkola, breedingshow Herning 9.-11.6.2017

  1. Sydämelliset Onnittelut kaikille! Oli iso ilo lukea tämä, tehty työ kantaa ja vie eteenpäin. Voin sanoa, että olen tosi iloinen Kaakkolan väen & hevosen/hevosten puolesta.

    Posted by taina kaskinen | 15/06/2017, 09:58

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Viimeisimmät kommentit

taina kaskinen: Freir frá Kaakkola, breedingsh…
Noora Kojo-Savonen: Islanninhevosille uusi koulura…

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin voit seurata tätä blogia ja saat ilmoituksia uusista julkaisuista sähköpostitse.

Liity 11 muun seuraajan joukkoon

Mainokset
%d bloggers like this: